Navigation
Account
(0)

No products in the cart.

eettinen

Kuinka järjestää ekologiset juhlat: vol. ekosormukset

Eettinen ja ekologinen sormus | Green Joy Celebrate

Tämä sarja seuraa häiden eri osa-alueiden mahdollisuuksia vaikuttaa juhliesi ekologisuuteen. Kaikelle löytyy vaihtoehtoja. Osa vaikuttaa enemmän, osa pienempimuotoisesti. Jokainen askel kohti kestävää kehitystä on kuitenkin parempi kuin ei mitään. Valitse siis omiin juhliisi sopivimmat vaihtoehdot, oli se sitten pientä pintaremonttia tai nollatoleranssilla suunnittelua.

Kuinka monet kihlasormusta metsästävät tietävätkään, että tällä pikkuruisella esineellä voi olla valtava ekologinen jalanjälki. Jos sormus on valmistettu perinteisistä raaka-aineista, se on osaltaan voinut vaikuttaa lapsityövoimaan, sotien rahoittamiseen, työntekijöiden sairastumisiin tai jopa kuolemiin, sademetsien hakkuisiin ja vesistöjen saastumiseen. Valtava maa-ala ja epäinhimillisten työtuntien määrä on mennyt siihen, että yhteen sormukseen riittävä kulta määrä tai timantti on louhittu.  Louhoksia varten tehdään niin isoja reikiä maahan, että ne näkyvät avaruudesta, mutta kuitenkin vain 0.000001 prosenttia saadusta malmista on kultaa. Niinpä.. ei kuulosta enää niin romanttiselta.

Onneksi tavalliselle kullan ja timanttien louhinnalle on kehitetty vaihtoehtoja, jotta sinäkin voit asettaa sormeesi ikuisuuden symbolin kestävästi.

Eettinen ja ekologinen sormus | Green Joy Celebrate

Vintage (koko sormus tai vain timantti)

Monissa suvuissa on sormuksia, jotka kiertävät isomummilta mummille, ja siitä taas lapsenlapsen sormeen. Sukusormukset ja -timantit ovat kestävä ja tunteikas vaihtoehto uudelle sormukselle. Vaikka sinun suvussa ei olisi tällaista aarretta, voit vintage-ajatuksen laittaa käytäntöön ostamalla jo kerran eläneen sormuksen. Jos jonkun toisen käyttämä sormus tuntuu oudolta ratkaisulta, voit aina käyttää vanhan sormuksen raaka-aineet, kullan ja/tai timantin siis, ja suunnitella aivan omanlaisen sormuksen niistä.

Kierrätyskulta

Jos omat laatikkosi pursuavat kultakoruja, joita et käytä, tai tykkää kierrellä kirpputoreja löytäen aitoja kultakoruja, niiden kullasta voidaan valmistaa sormukseen tarvittava kulta. Jopa teollisuusromussa ja elektronisissa komponenteissa on tarvittavia raaka-aineita, joista voidaan valmistaa kierrätyskultaa. Usein kierrätyskultaan lisätään jonkun verran uutta kultaa, joten varmista tämän kullan alkuperä; eettisiä kultalouhoksiakin on olemassa. Kuitenkin 100% kierrätyskultaakin on mahdollista saada.

Laboratoriotimantit ja synteettiset timantit

Timanttien louhinta ei ole aivan yhtä epäekologista kuin kullan louhinta, mutta timanttien avulla on rahoitettu sotia ja lapsityövoimaa tavataan paljon, joten varsinkin eettisyyden puolella on vielä tehtävää. Vaikkakin osa louhoksista seuraa eettisiä ja ekologisia sopimuksia, voimme hyvällä omallatunnolla käyttää myös laboratoriossa valmistettuja timantteja tai synteettisiä timantteja. Laboratoriotimantit eivät eroa koostumukseltaan lainkaan luonnon timantista, timantin muodostuminen on vain ihmisen aiheuttamaan. Synteettiset timantit, kuten moissaniitit, taas ovat kemialliselta koostumukseltaan timantista eroavia, mutta näyttävät paljaalle silmälle hyvin samalta. Sekä laboratoriotimantit että synteettiset timantit tarjoavat myös edullisemman vaihtoehdon luonnon timantille.

Kotimainen valmistus

Jos haluat muokata vanhaa sormusta tai vaikka luodaksesi kokonaan uuden sormuksen kierrätyskullasta, kannattaa kääntyä kotimaisen kultasepän puoleen. Näin uuden sormuksen kulkema matka pysyy mahdollisimman pienenä.

Sormuksista voit lukea lisää myös täältä.

Eettinen ja ekologinen sormus | Green Joy Celebrate

 

Read More

Kuinka järjestää ekologiset juhlat vol. ekocatering

Ekologinen catering | Green Joy Celebrate

Tämä sarja seuraa häiden eri osa-alueiden mahdollisuuksia vaikuttaa juhliesi ekologisuuteen. Kaikelle löytyy vaihtoehtoja. Osa vaikuttaa enemmän, osa pienempimuotoisesti. Jokainen askel kohti kestävää kehitystä on kuitenkin parempi kuin jättää askel ottamatta. Valitse siis omiin juhliisi sopivimmat vaihtoehdot, oli se sitten pientä pintaremonttia tai nollatoleranssilla suunnittelua. Kaikki sarjaan kuuluvat artikkelit löydät täältä.

 

Aikaisemmassa artikkelissamme kerrottiin häämekon ekologisuusmahdollisuuksista. Tänään siirrymme ruuan maailmaan ja vaikka monelle se täydellisen häämekon löytäminen onkin se isoin juttu, häissä tarjoiltava ruoka vaikuttaa monen juhlan ekologiseen jalanjälkeen kaikista eniten. Ruokaa on yleensä valtavat määrät, ja jokainen ruokalaji koostuu valtavasta määrästä raaka-aineita. Kaikilla raaka-aineilla on oma tarinansa, ja nämä tarinat muodostavat yhdessä maailman suurimman teollisuusalan; joten ruoka- tai cateringostoksilla kannattaa olla tarkkana, että liikuttaa tätä elinkeinoa toivomaansa suuntaan.

Ekologinen catering | Green Joy Celebrate

Raaka-aineiden alkuperämaa

Raaka-aineiden alkuperämaa ja jopa -kunta määrittävät isolta osin onko tarjoiltava ruoka ekologista vai ei. Jos suurin osa raaka-aineista tuodaan ulkomailta, lento-, rekka- ja laivamatkojen määrä on valtava, koska lähestulkoon jokainen raaka-aine on matkannut ruuanlaittopaikalle omalla kulkuvälineellä. Tietysti eri kuljetusvälineillä on omat jalanjälkensä, toisilla vähän isompi ja toisilla vähän pienempi.  Lentokoneella matkustavat raaka-aineet saavat suurimman jalanjäljen leiman ja rautateitse reissaavat pienimmän. Tai tietysti, vain jos pyörällä tai kävellen kulkeutuvia raaka-aineita ei lasketa; mikään ei voita naapurin kanalasta saatuja munia.

Alkuperämaa vaikuttaa myös työntekijöiden oikeuksiin. On maita, joissa näitä ei juuri ole, joten näistä maista tuotteita ostettaessa kannattaa suosia Reilun kaupan-tuotteita.

Sesonki

Se onko jonkin tilaamasi ruoka-aine sesongissa vai ei vaikuttaa huomattavasti ekologiseen jalanjälkeen. Helposti harhautuu uskomaan että kotimainen on aina parasta, vaikka ostaisi kurkkua keskitalvella. Kuitenkin jos mietitään sitä missä tuo kotimainen keksitalvenkurkku on kasvanut, ymmärretään että saattaisi olla jopa ekologisempaa hankkia raaka-aineet ulkomailta. Tai vielä parempi: käyttää vain kotimaisessa sesongissa olevia herkkuja. Toisaalta, tällä hetkellä Suomen kasvihuoneet parantavat ekologisuuttaan huimaa vauhtia, ja useasti aletaan olla jo ulkomaisten tuontien ekotasolla.

Ekologinen catering | Green Joy Celebrate

Catering

Samoin kuin raaka-ainetuottajien niin myös varsinaisen pitopalvelun toiminta vaikuttaa jalanjälkeen. Pyri löytämään catering, joka sijaitsee mahdollisimman lähellä juhlapaikkaanne, ja vähennät heti kuljetuksesta koituvia saasteita.  Catering yrityksen jätteiden käsittely ja niiden tuottamistahti ovat iso tekijä cateringin ekologisuudessa.

Raaka-aineiden tuotanto

Todennäköisesti alkuperämaan jälkeen isoin tekijä on raaka-aineiden kasvatus ja muu tuotanto. Kannattaa aina suosia luomua ihan siitäkin syystä, ettei tuholaismyrkkyjä ole käytetty; sen lisäksi että se on ympäristöystävällisempää, se on myös terveellisempää. Luomu tuo mukanaan hedelmällisemmän maan, vähemmän myrkkyjä sekä synteettisiä lannoitteita. Jos kuitenkin sen jälkeen luomutuote kääritään muovipakettikerroksiin, otetaan taas yksi askel taaksepäin. Jos mahdollista, osta tuotteet ennen kuin ne päätyvät pieniin annospaketteihin.

Lihattomuus

Eläinten kasvatus tuottaa valtavan määrän hiilidioksidia. Jos viettää 100 hengen häitä, lihamenu tuottaa hiilidioksidipäästöjä 720kg, vegetaristimenu 380kg ja vegaanimenu 290kg. Jos verrataan siihen, että kaikki sata ihmistä ajaisi keskivertoautolla juhlapaikalle 30km matkan, kaksi ihmistä yhdessä autossa, se tuottaisi 500kg hiilidioksidipäästöjä. Eli lihan poistaminen menusta on suurempi ekoteko, kuin se että kaikki vieraat kävelisivät 30km juhlapaikalle.  Toisin sanoen keskivertolihamenun hiilijalanjälki on suurempi kuin keskivertohääautoilun jalanjälki.

Lihattomuus ei suinkaan tarkoita sitä että tarjolla olisi vain salaattibuffet, vaan lihankorvikkeet sulautuvat moniin ruokiin huomaamatta. Osa vieraista ei varmasti edes huomaisi eroa, ellei heille sitä kerrota; esimerkkisi soijarouhe, käytettynä jauhelihan tapaan laatikoissa, on hämännyt tarkempaakin herkuttelijaa.

Ekologinen catering | Green Joy Celebrate

 

comment

Read More

Kuinka järjestää ekologiset juhlat vol. ekomekot

Eettiset hääpuvut | Green Joy Celebrate

Tämä sarja seuraa häiden eri osa-alueiden mahdollisuuksia vaikuttaa juhliesi ekologisuuteen. Kaikelle löytyy vaihtoehtoja. Osa vaikuttaa enemmän, osa pienempimuotoisesti. Jokainen askel kohti kestävää kehitystä on kuitenkin parempi kuin jättää askel ottamatta. Valitse siis omiin juhliisi sopivimmat vaihtoehdot, oli se sitten pientä pintaremonttia tai nollatoleranssilla suunnittelua. Kaikki sarjaan kuuluvat artikkelit löydät täältä.

Morsian käyttää helposti 20 metriä kangasta mekkoonsa, sillä kerroksia on usein useampia.  1 puuvillakilon kasvatukseen kuuluu 8 000-40 000 litraa vettä ja 1 metrin kankaan tuottamiseen toiset 600 litraa. Lisäksi kangastehtaiden, niin ilmakehään kuin veteenkin päästetyt, saasteet sekä työtekijöiden huonot olot tuovat oman osansa kankaan ekologiseen jalanjälkeen sekä eettisyyteen.

Tavalliselle häämekolle on onneksi olemassa monia vaihtoehtoja, jotka eivät rasita luontoa yhtä paljon. Alla on kaksi eri listaa, jotka on jaettu niin että toisessa listassa on listattuna vaihtoehdot kangasmateriaaleille ja toisessa listassa on asioita, jotka kannattaa ottaa huomioon niin ekologista mekkoa kuin tavallistakin mekkoa ostettaessa.

Materiaalit

Luomupellava ja -puuvilla

Luomupellava ja -puuvilla ovat molemmat raivanneet tiensä jo ketjuliikkeisiinkin, mutta häämekkoihin nämä kankaat eivät ole vielä usein päässeet. Muutamia luomuhäämekkovalmistajia maailmalla kuitenkin on, ja aina on mahdollista teetättää mekko suomalaisena käsityönä. Pellavasta ja puuvillasta saadaan luomua viljelemällä se ympäristöystävällisesti. Tämä tarkoittaa, ettei viljelyssä käytetä myrkkyjä tai synteettisiä lannoitteita, ja maaperä pidetään hedelmällisenä.

Käsityöpitsi

Käsityönä tehty pitsi vähentää tehdastuotannosta koituvia saasteita ja tuo varoja pienyrittäjille. Jos mahdollista kannattaa hankkia suomalaista käsityötä, jolloin tuet omaa yhteisöäsi samalla kun kuljetuksesta aiheutuva ekologinen jalanjälki pienenee.

Bambu

Koska bambu uusiutuu nopeasti, ei tarvitse lähes lainkaan kastelua tai lannoitusta, pitää maaperän hedelmällisenä, tuo tuloja köyhiin yhteisöihin, ja vähentää hiilidioksidia ja luo happea jopa 35% enemmän kuin puut, se saa ekologisen tekstiilin leiman. Jopa sen tekstiilikuidut ovat biohajoavia. Ekologinen bambu on usein yhdistetty luomupuuvillaan, jotta kankaasta saadaan käyttötarkoitukseen sopivampaa. Bambun ekologisuudesta on kuitenkin esitetty jonkin verran kritiikkiä.

Kierrätetty kangas/mekko

Kierrätetyn kankaan ei tarvitse tarkoittaa tilkkutäkkimekkoa. Kierrätetty kangas voi tarkoittaa esimerkiksi vanhan häämekon tuunaamista omannäköiseksi. Monet tekevätkin tätä jo sukuhäämekkojen kanssa. Käytettyä kangasta voi myös hankkia vähän pienemmissä paloissa kuin kokonaisina mekkoina, mutta jos tilkkutäkkityyli ei ole hakusessa, kannattaa etsiskellä mahdollisimman isoja paloja, jotta isoimmat alueet saadaan tehtyä samalla kankaalla. Nykyään etsivä löytää myös kokonaisia kangasrullia, jotka on tehty kierrätetystä kankaasta.; pienistä hukkapaloista tehdään tehtaissa uutta kangasta. Tähän samaan kategoriaan voidaan oikeastaan laittaa myös vuokrapuvut, sillä sama mekko ja näin ollen myös kangas näkee useammat juhlat. Tai mekot, joita voi itsekin käyttää myös myöhemmin.

Vähemmän kangasta

Jos et halua luopua suosikkikankaastasi, ekologista jalanjälkeä voi pienentää vähentämällä kangasmäärää. Sen sijaan, että tekisi mekosta monikerroksisen kermakakun, mieti riittäisikö vähän yksikertaisempi, yksi- tai kaksikerroksinen mekko. Laahuksen pituus vaikuttaa jo yksistään moneen kangasmetriin.

Tuotanto

Eettisyys

Varsinkin kehitysmaissa, kuten Bangladeshin, työntekijöiden olot ovat jatkuvasti puheenaiheena, eikä syyttä. Usein työturvallisuus, palkkaus ja työntekijöiden oikeudet ovat käytännössä olemattomat, ja maailmalta tulevat halpatuotantotilaukset tukevat tätä järjestelmää. Varmistamalla mistä mekkosi on tullut ja seuraamalla tuotantolinjaa mahdollisimman pitkälle, pääset jyvälle siitä, minkälaisissa oloissa mekkosi on rakennettu. Kannattaa ottaa huomioon myös kankaan ainesosien tuotantolinjat.

Tuottajan ekologisuus

Kankaan valmistukseen käytettävät kasvit voidaan viljellä ekologisemmin, kuten on esimerkiksi luomukankaiden laita. Käytännössä siis maaperän rikkaus pyritään säilyttämään, synteettisiä lannoitteita ei käytetä ja joskus monet työvaiheet tehdään käsityönä. Toivottavaa olisi, että tuottaja ottaisi huomioon hukkapalat, tai sen tuleeko hukkapaloja ollenkaan. ”Zero-waste”- yrityksen minimoivat jätteiden tuottamisen niin hyvin, ettei sitä ole enää lainkaan. Se kuinka tuottaja hoitaa jätehuoltonsa merkitsee myös; esimerkiksi kierrätetäänkö kaikki vai ei.

Kuljetus

Aivan ihanteellista kuljetuksen kannalta olisi, jos voisit itse viljellä raaka-aineet, tuottaa tekstiilit ja ommella häämekkosi. Näin kuljetuksesta koituvat saasteet olisivat minimissä. Mutta koska tämä ei ole mahdollista suurimmalle osalle meistä, jonkinasteisia kuljetussaasteita on luvassa. Niitä voi kuitenkin minimoida hankkimalla kaiken mahdollisimman läheltä, esimerkiksi omasta kotimaasta. Yleensä ottaen mitä pidemmältä joutuu hankintoja tekemään sitä suuremmaksi saasteet käyvät. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei mekko matkusta yleensä yksin maailman toiselta puolelta, joten saasteiden määrää ei voi laskea yksyhteen kilometrien kanssa. Lähemmältä hankittu saattaa omata isomman ekologisen jalanjäljen, koska sen kuljetustapa on epäekologisempi, tai kuljetettavien tuotteiden määrä pienempi.

 

Eettiset hääpuvut | Green Joy Celebrate

 

comment

Read More

Back to top